Kamppailuinstituutti Mikkeli Ry:n logo

KENDO



Mitä kendo on?

Kendo, suomeksi Miekan Tie, tarkoittaa aseella käydyn kamppailun taitoa. Se on Japanista kotoisin oleva taistelulaji, joka on kasvattanut suosiotaan kilpaurheiluna ja harrastuksena myös kotimaansa ulkopuolella. Kendon alkuperä ja muodot juontavat ennen kaikkea lyömämiekan käyttöön taisteluissa, joissa soturit ottivat mittaa toisistaan halki Japanin sotaisan historian 900-luvulta 1600-luvulle saakka.

Kendoharjoittelu edellyttää niin aloittelijalta kuin pidemmälle ehtineeltäkin sisua ja kärsivällisyyttä. Kendossa opitaan suorittamaan tarkkoja, nopeita ja teräviä iskuja sekä torjumaan ja väistämään vastustajan hyökkäyksiä. Kendon liikkeiden taloudellisuutta ei voi tavoittaa oikoteitä käyttäen, perusharjoitusten avainsana on toisto.

Kendon harjoittelu on monipuolista ja virkistävää. Perusharjoittelun liikkeet ja harjoitukset eivät edellytä erityislahjakkuutta, pääpaino on koko kehon koordinaation löytämisessä.

Kendoharjoittelussa käytettävä miekka on valmistettu bambusäleistä. Harjoitusasuun kuuluvat varusteet suojaavat tehokkaasti kendon harrastajaa eli kendokaa.

Huomio ! Kendo ei ole valitettavasti tänä talvena valikoimassamme !


Kamppailuinstituutti Mikkeli ry, Pursialankatu 30, 50100 Mikkeli  Wisa-Areena, puh. (015) 163 346